HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

perjantai 20. syyskuuta 2013

MONIMUOTOINEN LAHTELAINEN RUNOUS ELÄÄ VAHVANA

Runoyhteisö LahtiSoundsPoetryn runoilijat ovat ahkeroineet vuodesta 2009 ja tätä syksyä voidaan pitää vahvana näyttönä siitä, että runous elää ja voi hyvin Lahdessa. Ryhmän jäsenten runous on persoonallista ja omaäänistä. 

Yhteisöllinen tekemine ja jakaminen on nostanut esille kunkin runoilijan oman äänen ja persoonallisen, omaehtoisen estetiikan.

Monimuotoisuudessaan lahtelainen runous elää juuri nyt parasta aikaansa, eikä se jää suomalaisen runokentän varjoon, vaan pyrkii vahvasti esille niin kirjan, runosarjakuvan, runoesitysten ja Twitterissä tapahtuneen runotutkielman muodossa.

Leevi Lehdon kustantamo ntamo on myös huomannut lahtelaisen runouden voiman.

Jorma Martikaiselta ilmestyi tällä viikolla toinen kokoelma nimeltä  MustLahden romantiikka          

Runoilija Visa Tikka on mukana Solja Järvenpään toimittamassa runosarjakuva-antologiassa Tappajamummo ja muita runosarjakuvia kustantajana niin ikään ntamo.

Nimimerkki CHR eli Christina Johanssonin   Venny ja Juhani – täysin fiktiivinen runoke - esitetään Lahden Runomaratonin syksyn ensimmäisessä  runokahvilassa 29.11. Cafe Laurellissa  Teoksen tulkitsee Eeva Rantala ja se sai ensiesityksensä kesällä 2013 Heinolassa.

Lealiisa Kivikari sai puolestaan päätökseen keväällä aloittamansa runotutkielman #LealiisaRunokideK Hänen runokirjansa Talo Kalliosaarella (Duurisointu 2013) on tiettävästi ensimmäinen suomalainen runokirja, joka on muuntunut 140 merkin twiiteiksi. Luovan prosessin myötä Kivikari löysi uudenlaisia ilmaisutapoja runoudelleen. Twittertutkielma: muunnelmia - runokuvia ja runokiteitä

Kivikari ja Martikainen keskustelevat Lahden pääkirjastossa 10.10.  teemalla Runoudessa, runoudesta




LealiisaK: Talo Kalliosaarella/Runokide-Twitte



lauantai 14. syyskuuta 2013

Kiitos Jorma kommentista edelliseen pieneen runooni. Se lähti jo toiseen tiedostoon hyvän havaintosi kera.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013






musta sysää valkoista taakse päin


eilen katsomani värit olivat voimattomia



musta ja valkoinen kamppailevat

kolmannet osapuolet ovat harmaan takana

sotkeutuvat ensin tietämättään




kylppärin lattiatila on turhaa

kun sitä käyttää enää yksi ihminen




harmaa elää elämäänsä

jää elämään

eikä selkeää valkeaa valkoista sysäävää mustaa enää ole

vain harmaa möntti siitä

kun sotkettiin

haluttiin tai ei



ja sitten on raidallisia kissoja

naisia ja miehiä,

pieni pilkku valkoista siellä täällä,

valheen vilahtava häntä

selkeä musta raidoitus harmaalla

ja vaaleanpunainen kirsu

eläimellisen nopeat hetket joita ei saa taakse päin



ja harmaa

harmaa




***



kapulakielisiä sanoja

mustan ja valkean rajamailla

kun aamut ovat haaste elimistölle

ja harmaat vaatteet tuntuvat mukavammilta,

komppaavat värittömyyttämme

elämän tyhjää arkiaukkoa


mutta olemme kiitollisia yhdestäkin väristä




ennen kartimme sotkea

nyt olemme kaaoksen lapsia ja hedelmiä

sydämissämme pienet arkipäiväisyydet

läsnäoloineen

poissaoloineen



***



ja elämän kipu 

siinä olemme tavattavissa

siinä palvelevat lävitsemme harmaan sävyt

siinä elelevät viimeiset toivomuksemme


jaksoimme arkiharmaata

puhtaan valkeaa

ja sysäävää mustaa


harmaata



harmaata

loppuun asti







kylppäriä ei käytä enää kukaan




2.9.2013


keskiviikko 4. syyskuuta 2013



Elokuussa ilta oikenee

syksy nielaisee päivät

kaikki on ikäänkuin selvää

värittömyydessään


pellossa laskos

hitusen jäljelle jäänyttä valoa



ryppyiset lehdet

vielä viisastelevat