HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012





24.11.2011



elämän elkeet,


elämän; pentele!






asettaudu alakuloon

ilon kuoloon

anna surun sirotella

surun muruja murjotella

nyreitä nyyhkyjä päästellä

pääksytysten pärskiä






Sanallaskut tänää


Kittiä kanssa

Nii makkaa ku pettää

Sääli on saivartelua

Osta luumua, se on luomua

Koiraa karvoihi

ja lahjahevosta hampaisii





lauantai 29. syyskuuta 2012

Sinä

Vihreä ruutu
punaisella pohjalla
jota halkoo kaksi mustaa säiettä

Se
oli ihana päivä
kaikki oli hyvin

             Sinussa
kulminoitui kaikki
mitä
missään muualla ei ollut

              Kellosi
kävi ajassa jonnekin poispäin
              ilman ajan painoa

Punainen viini
               veressä
aloimme pohtia
kaikkea
              rakkautta

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kolme runoa

Minä&Herra Pitkänen.
Runonhakumatkalla herra Pitkäsen kanssa 2 


Tihkusateessa 
myös ropinasateessaja
kaatosateessa erityisesti
tehdään lyhyessä ajassa
pitkiä matkoja, Pitkänen
kuljettaa ajatuksia


                                Tikkalan puistossa laskettiin mäkeä kikatusta
                                 myös Liipolan metikössä, napakelkka Radiomäellä
                                 ennen kuin
                                 kieli kiinni kelkassa jokaisella sukupolvella
                                                                        veren maku suussa, avain kaulassa


Syksyssä miljoona
miljoona hajua
kuono tahtoo kaiken
nuuhkii tuulen yläpuolella
seuraavan pikkupolun

tarvitsen harjullakiipeilykengät
jotka eivät luista


                                Luokkakuvassa ihan tavallisia laspia
                                sinun ja minun hymy, hänen, opettjalla sininen villajakku
                                toisia sanoja on vaikea lukea
                                äiti, iltapäivänpitkättunnit, eropeliyksi, viikonloppuisä
                                aina on se, jota ei oteta peliin
                                muuten vain
                                ilman mitään syytä kun ei huvita



Sateessa mieluummin, on hapekasta
aurinko tulvii tukahduttavia muistoja
henki salpautuu,
aina on se
jota pelottaa mennä metsään
                              sen poikki yksin, ja kouluun
                              se on juuri yksi hän, minä, sinä, vaikka kuinka monta!
                              eri reiteillä
                              Ritaniemenkadulla, Onnelantieltä ylämäkeä Tiirismaalle
                              myös Otavatieltä hyppää bussiin, sen vatsaa nipistää


Hännän heilutusta hetkessä
pienen koiran
ihan tavallisia asioita
etsimistä löytämistä iloa
niin kuin
lapsen asiat voisivat, pitäisivät olla
ennen kuin ne
muuttuvat epätavallisiksi
asioiksi

                                 piiloutua vessaa, kun veitsi jahtaa (ei ylitä uutiskynnystä)
                                 lyödä purra potkita 8 vuotta (ylittää uutiskynnyksen)
                                 leikkiä kouluampujaa välkällä (ei ylitä uutiskynnystä)
                                 pakotetaan vieraaseen autoon, sidotaan (ylittää uutiskynnyksen)
                                 ei saa unta, itkettää (kukaan ei humaa, ei ylitä uutiskynnystä)



Koiran kuono nuuhkii kohti kotia
ajatukset painavat lenkkareissa
sateessa, tihkussa, ropinassa
pisara poskella
huokaus kohti
pilviä

     

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Mariankadulla



Saliinin puistossa riisutaan
kesäkukkia pois neljättä päivää

käännän selkäni kaupungin hallinnolle
katson Aallon suunnittelemaa pylväikköä

pääsiäisenä Jeesus Getsemanessa, Kalliomäki eläytyi
lujaa, säikähdin tupakoidessa parvekkeella Pyhättömällä

ota pois tämä maljani kaikui kuin -
kerrostalojen lävitse yliste liikennevaloäänien seasta auton moottorien

ota pois tämä minulta, kaupunki
tuntui hetken joltakin toiselta, kaukaiselta:



* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


Välittämättä ajatuksistani
sanat pakenevat
ketjusta, yksi kerrallaan
mudostelmasta
ei ole lauseeksi,
torsot
pitävät majaa kattoni alla
pilkaten tanssivat kuiskaillen

hylkäsit vapuden omaan rytmiin
niin mekin nyt juuri
pala palalta
viipaloimme eilisen rohkeutesi
sidomme ajatuksesi
vieraaseen

[runoilijan ei tarvitse tottua kaikkeen]

(c) lealiisakivikari

torstai 27. syyskuuta 2012

Aamukaupunki






hiljaisuus


aamun pehmeä siipi

vaientaa

tyhjän kalinan



sateen pesemä valo

hulmahtelee kaupunkiin

huomaamatta


silkkisyksynä



keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Perunoita paistaessa


LahtiKuulostaaRunoudelta

WAT !

ai kuulostaa vai,.          c'mon     
                                            titiyy


Intercity paahtaa kohti Kouvolaa,
mutta eivät kiskot enää kolkkaa  -
rytmillisesti, runollisesti
ohisuhisevat vain     ,piip, viuuuh

Alhaalla ohitustien jatkuva kohina, jossa runo
kolahtaa hyvin pian, ja  todennäköisemmin
johonkuhun amfetamiinitörppöön
kuin  pegasokseen tai metsäkauriiseen, oi !
bimbot,  bampit,  metsälambin äidinkasvot

Runokaupungin  toisella laidalla
raikaa kuhnurien ylistys
                    torvisienien mustakatsomo

ja pelikaanit, montut levällään
kuvittelevat lentävänsä kuin punapaidat
mäkiemme suuret kotkat; ja aina
kohti kontaktia, avoinna maalien
irveen maalatut suut -
      kaikkien käytöksien luukut

Torin laidalla uupuneet maratoonarit, harjujen rinteillä
puulaakia kaipaavat tekijät, connecting people
poetryconnecting

Voi Pinkki & Pöölö

Syksy on vasta aluillaan

tiistai 25. syyskuuta 2012

Sillä aikaa perunat kiehuvat

.
banaanikärpäsen painosta voihin isketty
veitsi painuu hitaasti pöytään
parvekkeen ovesta lemmenomenoita 
pulupiiras putoaa postiluukusta,
tuoksu on: perunat kiehuvat
pesuvesi viidennen kerroksen syöksytorveen,
kuivuu meriheinä patjapussissa,
asentomme simpukankuoret kahina
kiertää lakanoihin
Da-capo perhoset
pyhän peukalon reitillä
Mies selällään, katson
silmien taakse tummaa
nuoruutta huulet
häpypartaa kahvia nougat
avattu
iltapäivän tutkimattomat kohdat
taivutat sormenpäillä viikonlopun
neljälle jalalle maahan, sano
ja nau´un niin, että
naapurit muuttuvat kotiloiksi
.
© chr.

maanantai 24. syyskuuta 2012

kaivan siivouskaapin ylähyllyltä
jeesusteipillä kiinnitetyn kenkälaatikon

tämäkö nyt on se runojen varikko, mietin

etsin vanhaa runoa lahest
sitä missä pääsee sadattelemaan

löydän monta

kummastelen päiväyksiä

ja taltioimaani elämää
noissa kirjasissa

en löydä tekstiä, missä mainittiin antennit

en sitä kaupungista vangittua irvikuvaa





sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Minulla ei ole tänään mitään järjellistä sanottavaa. Niinpä toivotan kaikille
lukijoille sadesunnuntaiksi lempeyttä, lämpöä, ja tunnelmapalan, jossa kiteytyy
kuvineen kaikkineen aikalailla omtakin syksyiset tunelmat hyvin, ystäväni
vuosien takaa, Lahen kaduilta, kuppiloista, nuoruudesta Antti Vuorenmaa:
Pieni taivas

perjantai 21. syyskuuta 2012

Sokeria sataa tielle





Moottoritie sulaa ramppiin

sokeria sataa tielle

helminauhaa helminauhaa

harmaa tihku ei huomaa minua

nitisevät ajohansikkaat etsivät oikeaa kanavaa

valot risteilevät puiden oksistoissa

juontaja juttelee

varjot jäähtyvät

yövalo maalaa ääneti

pensaaseen pallon

pulut piiloissaan väristelevät pisaroita

kuu kääntyy nurin kellossa

otan avaimen taskusta

kierrän lukossa

ajan alkuun

torstai 20. syyskuuta 2012

Kaupunki minussa vol. 2

Akka tamppaa mattoja
lehtipuhallin huutaa
kuin tuomiopäivän pasunoidi.

Seinänaapuri
poraa seinää
taas
kuinka monta reikää
pitää olla, että se on 
onnellinen?!

Joku
kusee veteen.
Jossain laulaa
ambulanssi

Kaupunki minussa
on tänään äänekäs

maanantaisin
minussa pitäisi 
olla maaseutu.

summertime blues
tienpinnan musta aukko
imee ajatukset pois päästä
iron horseman

prätkä ohittaa tila-auton
kytkin alkaa luistaa
keski-ikäisten miesten
katseitten kulahtanut leikkaus

toisia marinoidaan vuosia
ennen uuniin laittamista
jokunen kaatuu edes
toinen saapas jalasssa











keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Rakeita

8.9.klo 14.30

Rakeita pomppii kirjaston ikkunapeltiin
ja siitä alppiruusun lehdille

Kaupunginteatterin versonvihreät teräsrakenteet
jättihämähäkin kudelmaa

Hair

Nuoruuden lämmin taivas
ohittaa lyijynharmaat pilvet
Keltaiset koivunlehdet
vauhkoontuvat
huntutansiin

Anna-Liisa










maanantai 17. syyskuuta 2012


Petri !!
Tule jo pois metsästä Hippiäisiä rääkkäämästä;
on sun runovuoropäivä.

ystävällisesti jm

 http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9526706366

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Vastuunpalaset on kasattu kapsäkkiin
ja on aika lähteä luottamuksen matkaan
Tavataan satamassa, jossa on aikaa
vaaleanpunaisille unelmille
ja niiden sukulaisille

Kannetaan vastuuta pienissä koreissa vähän kerrallaan
Kuoriudutaan häpeästä
ja riisuudutaan syyllisyydestä
kuin sipulit
toistemme käsissä

Voidellaan avoimia ovia rakkaudella
ja ovettomia huoneita
saranoitta pysymään ovettomina huoneina

Erilaiset langat voi kutoa samaan mattoon
ja vaikka räsymatot ovat vailla omistajaa
ovat kaikki langat päässeet mukaan


se on vapaa
ja mä en o ikinä

oon vapaa vain laulujen teillä

heitteillä

mietin täällä
mitä on mielen päällä

mahdunko sen kans samaan pöytään
vai oonko liian isossa seurassa


En voinut irrottaa

Kynä tarttui kiinni



lauantai 15. syyskuuta 2012

avaruuden pimeässä tuikkivat tähdet
pakkasyössä
potkukelkan nytkähdellessä eteenpäin
tukkirekkojen prässäämää
valkoisena hohtavaa jääuraa
kaukaa kantautuvaa ulvontaa
yhtyy toinen
kolmas
ja neljäs
6.6.1769
siitä on jo kaksisataaseitsämänvuotta silloin

jossain toisaalla samassa maassa
ei kovin kaukana
ei liian lähelläkään
talon tytär on karannut
naimaikäinen perkele
käpälänjälkiä laitumen lähellä
miehet kokootuvat
autot ja traktorit nyhjöttävät soratienposkella
elämä raskas
kuin
rautaraamatun historian ruostuttamat sivut
lainan korot ja paketoidut pellot

loppufantasiassa
kiihoittuneena
punahilkka ratsastaa
läähättävän kidan
suuren suden selässä
syvälle sysimetsiin
alaville tunturimaisemille
astuvaksi asti



torstai 13. syyskuuta 2012

Helmanneulojan kaupunki

Talikko on juurtunut tunkioon, hirvi kaadettu ja lasi tyhjä

eteen tulee iltapäivä kun Helmanneuloja sulkee peltotilkun

ja matkustaa kaupunkiin Parvekerunoilijan luo,

voiko mies, - voi olla jumalatar

voiko mies, - voi olla kaunis,

rappukäytävässä on korkea resonanssitaso

sisälämpötilakin on kaupungissa hyvin korkea

tiedän miten talo voi kylmetä, ei tämä,

miten kylmään taloon tullaan ja miten

sitten nukutaan, kun muuta ei voi, mutta ei nyt siitä.

Kaupungin sänky ei ole koskaan pimeä

sen ylösalainen asento ja jalat lentoon lähdössä,

sen rakkaus on syvimmillään, sen jousien nuotit

sisälläni keskustelevat toiset huoneet

välillä suljen silmät, avaan oven kaukaiseen tupaan ja kuuntelen

seinäkelloa

lo a lo a lo a lo a.


Toisena päivänä Helmanneuloja näkee keskustassa ihmeitä:

tuplanahkoja, tulvahousuja ja munatakkeja,

yliopiston päänahkakurssilla valkaistut kulmakarvat.

Turvallisinta on ylhäällä parvekkeella

virkata paksusta langasta uusi pöllönoksennus.

.

© chr.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Näköalapaikka





Iltapäivän auringossa istun ilokivellä
harjun alla humisee, liikenne loitsii:
Kauppaan, kotiin, koululle
illalla kalapuikkoja
käy mummolle kaupassa
vie Tiia satubalettiin
lätkätreeneihin Valtteri
mene Vilin vanhempainiltaan
ja ennen valon sammumista
huomisen työpalaverin tarkennus.
Muista Arto! On taas työmatkalla.
Minulla hiki valui hihanpielistä
korviani kuumotti: kaikkia sitä kuuleekin.


Dolce far niente, huudahdin niin kuin 
läkkiseppä Lindblaad, ja moni, moni muu,
vaan Lindblaad sentään parhaiten.

Herra Pitkänen heittäytyi kyljelleen 
aurinko rapsutti makeasti turkkiin lämpöaaltoja.
Minä poltin tupakan ja poltin toisenkin
niin kuin se olisi yhä täällä sallittua.

Jääköön maailma hajanaiseen hulinaansa. 
Kiirettä, kieltoja, komentosanoja. Varo syrjäytymisvaara!


Veäydy syrjään!  

       Ilman päähinettä  
                ilokivellä istujaksi
                        ajatusten aalloille
                               toiseuden tuumaajaksi
                             
                               pisaran verran kuitenkin
                               sinisen surun säkeitä 
                               syystakin silkkivuorissa.
                                    








Piippu ja tapuli

Päivää kaikille

Syyskuun kahdeksannen päivän aamu valkeni aurinkoisena (äitini nimipäivä)
Olin pitkin yötä kirjoittanut ratsunsa satulasta nousseesta Mannerheimistä
ja Vapaudenkatuun kaivetusta kanaalista.
Hapenpuutteen ja huteran olon saattelemana
lähdin kävelylle ja päädyin Joutjärven kirkon ympäristöön.

Katselin sitä edestä ja takaa. Unto Ojosen kädenjälkeä,
sanoin itselleni. Kovin leveät portaat hän piirsi, vaikeat torikammoiselle,
ja huiman katon jyrkkyyden.            Alakouluikäisenä ajattelin - sieltä saisi
kelkalla hurjat vauhdit ja räystään kierukasta hienon ilmalennon.
Sisällä kirkossa olen viimeksi ollut ripille päästessäni.
Siitä on tosi kauan......?
eikä minulla tänäänkään ole sinne mitään asiaa.

Juuri nyt,    AnnaLiisan eilistä  runoa muistellessa
katselen parvekkeelta horisonttiin.       Yö laskeutunut,
käynyt kodiksi. Taivaanrannasta erottuvat korkea
Kymijärven voimalaitoksen piippu    ja kirkon torni.

Voimalaitos tupruttaa  vesihöyryä ja savua,
kaasuttaa ja polttaa lähes kaiken meidän poisheittämän,
tuottaa energiaa meiltä  jälkeenjäävästä.
ja kirkon masto, tahi torni..tapuli,  sowhatever :)
raapii kiilana taivaan pilviverhoon aukkoa.
Kirkko käyttää polttoaineenaan
kaiken meiltä liikenevän uskonnollisuuden idean,
hengellisyyden turvallisuuden ikuisuuden kaipuun
kuoleman pelon, autuuden ajatuksen, satunnaiset ilon hetket, 
arjen harmaat  toivon  tovit
Voimalaitoksen piipun päässä palavat aina valot.
Kirkon ristissä ei koskaan. Enkeli lentää kuparin lävitse.

Hyvää keskiviikkoa


tiistai 11. syyskuuta 2012

Perjantait

Perjantait tulevat
yhä npeammin

mikä tässä on hidastunut?

Ilmavirran sulat kulkevat
sivuitseni

Mitä se merkitsee?

Kirkon laajat askelmat
Olisiko sisällä ketään
jos
ovi olisi auki
perjantaina iltapäivällä?

Art Häme

maanantai 10. syyskuuta 2012

Mitä tahansa taivaasta saa
suukkosadetta tai katkenneita miekkoja
Levitoivia lehmiä
rai-rai rakeita makeita
suolaisia ja sakeita
Sulalumen lipaisuja

kun kylmä lumitähti maistuu hetken ylähuulella

Mitä tahansa taivaasta saa
viistoon alaspäin tai kohtisuoraan vallina
monsuuni
vesimarssi
myrskypanssari
pisara-armeija

Mitä tahansa taivaasta saa purjehtimaan
antaa karata alas vaan, tuulen kannattaa
Toistatuhatta maasalamaa
puunjuuria pitkin kulkevaa
valaisemaan taivaan kanavaa
murtosekuntin kerrallaan

Mitä tahansa taivaasta saa
putoamaan
antaa tulla vaan

Tunnelmia II




Luumupuiden takana

valojen välke

niiden varjossa linnut rivissä

totisina


lähtölauluja langoilla

viserrykset putoavat

maahan

rouskuvat jalkojen alla kuin simpukankuoret

ilman suruja


kudottu matto

violeteilla raidoilla

nousee ilmaan


reunassa pitsi

kirjottu rokokooalushame

kesähuoneen ikkunassa

takana

jugurtinkirpeä syksy


halistunutta valoa




nukahdan

ruusuöljyn tuoksuun 

tavaratalon kosmetiikkaosastolla


havahdun klo 12.31

linnut 

ylittävät Bagdadin




Tunnelmia





Luumupuiden takana

valojen välke

varjossa linnut rivissä

niin totisina


lähtölauluja langoilla

viserrykset putoavat

maahan

rouskuvat jalkojen alla kuin simpukankuoret

ilman suruja


Bussipysäkillä joku mies

jalassaan tarjouslenkkarit

ei tiedä minne menisi

kunhan odottaa

juo mustan kahvin reunapöydässä

niin sokean


läpivalaistut puolukat

hymyilevät naisen pöydältä

2 euroa


tulee kotiin

jugurttinkirpeä syksy

sen reunamassa pitsi

tulee mieleen lähinnä kirjottu rokokooalushame

kesähuoneen ikkunassa



illan tullen valojen välke haalistuu

sulautuu violettiin taustaan

vajoaa, uneentuu ruusuntuoksusta tavaratalon kosmetiikkaosastolla


talojen päällä

lentävä matto


linnut ylittävät Bagdadin

Suomen aikaa klo 12.31




© Terhi Pietiläinen

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Art Häme: Runonhakumatka


Lähettiin matkaan:

Lähdimme etsimään kaupunkirunoa 
minä ja koirani Vincent Pitkänen.

Ihminen käveli vastaan
en ole varma kumpi meistä oli varautuneempi

tuijotimme niin kuin ne jotka ovat jääneet vahingossa jonnekin tai karanneet jostakin, tietämättä sitä itsekkään.

Koiran syistä toimia näin en tiedä, mutta oma syyni on ilmeinen. Etsiessäni runoa en voi kohdata ihmisiä

silloin keskustelen mieluummin eläinten kanssa, myös siivekkäiden, puiden rungoissa olevien merkkien kanssa. 

Ja sateen.

Kävelimme metsiköstä toiseen, poikkeamatta tielle. 
Toivoin, että pilvet puhkeaisivat suoraan päämme yläpuolella.


Jotain löyettiin:

Suomessa ei ole kaupunkeja. On betonia, asfaltiksi muuttuneita kärrypolkuja, laatikkoja kutsutan taloiksi.

Metsikköjä on ja metsiä. 
Rusakoita. Kettuja. Hirviä. Siilejä. Karhuja. Susia.

Kissoja ja koiria kutsutaan kotieläimiksi, 
ja liskoja, rottia, hiiriä.

Koti-ihmisiä on paljon, pimeää riittää 
monta kuukautta, kylmää vielä pidempään.

Puhutaan kielialueista. Vieraista kielistä. 
Kysytään kuka vei kielen. Aukaise suu!

Metsä. Suomen kielen alue on metsä

sydänmaat, avohakkuut, juuri istutettu koivikko, siellä missä virran varrella kasvaa lehtikuusi, siellä asuu 

shamaaninainen. Mutta ikimetsiä täältä ei löydy
ikijäätä kyllä, se on usein kielen päällä, 

ankarat olosuhteet ovat muovanneet sen
kulmikkaaksi, mutta koreaksi, hitaasti lämpiäväksi, 

mutta syttyessään palavaksi se on silkkaa sokaistunutta 
riehuvaa liehuvaa kielitunnetta

toissapäivänä tultiin savupirtistä valoon
ja nyt jo soi - soiseli hämärän henki ja huiluni hetkessä.

Niin on näillä pitkospuilla runoilijan kuljettava Peltoniemestä seuraavaan nojattava suopursun tuoksusta suonsilmään. 

Kärsivästi ja kärsivällisesti. Nöyrästi, mutta
oven karmit kaulassa jumalavita! 

Myös on rannoilla runolaulajia, hetken aavaa pintaa.
Haava: järvet, ne ovat metsäjärviä. 

Hämeestä on merelle pitkä matka, vieraisiin satamiin.


Matkalta palattiin:

Koira ravisteli rakeita turkistaan. 
Minä ajatusten varjoja huppuni alta.

Alkoi ukkonen kuin rumpu yhdistettynä 
tossujen ja tassujen lätinään.

Koira tahtoi jo kotiin, veti minua perässään, 
hullua joka sateesta saa ravintonsa ja puhkeaa 

runolaulamaan sisäänpäin. En olisi millään malttanut
ajatukset eivät valmistuneet, ne karkailivat 

pisaroiden väleistä toisiin maailmoihin,
eivät suostuneet kokoon laitettavaksi

tai sivulle taitettavaksi 
runoksi vaan olivat kuin aallot

edelleen keinuttavat niin


 (c) lealiisa kivikari


Lealiisa Kivikari 2012, Metsässä / maalaus sekatekniikalla









.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Kertomus

Näin kuinka
Mannerheim nousi ratsunsa selästä Lahden rautatieasemalla.
Hän oli kyllästynyt pelottelemaan kaupunkiin saapuvia matkalaisia.
Jag är inte något slags konduktör, hän totesi,
kohensi sotisopaansa ja lähti kävelemäään alas kaupunkiin.
Aleksanterinkadulla, Seurahuoneen edustalla, otti taskumatistaan tuhdin,
läikkymättömän marskinryypyn,
hymähti Hakkapeliitta-patsaan kohdalla ja jatkoi matkaansa.
Samanaikaisesti väkeä purjehti Vapaudenkatuun
kaivettua kanaalia pitkin Vesijärveltä pääkirjaston taakse -
Nykytaiteen Museolle.
(missä juuri nyt järjestettiin, voittamillani lottorahoilla -
 VII International Comtemporary Poets Conference)

Tällä välin Mannerheim oli saapunut Fellmannin puistoon
kiipesi  Pekan kioskin katolle, otti toisen ryypyn ja sanoi
Nu de är bra, katsoi vastapäätä, puiston toisella puolella
olevaa Punavankien muistomerkkiä.
 -Allt är i ordning,  jatkoi ja  kivettyi niille sijoilleen.

Tässä vaiheessa heräsin sillä vieteri patjani sisällä
oli ruostunut poikki, mutta           aurinko nousi idästä,
Kokkokallion takaa niin kuin aina ennenkin,
naakkaparvet heräilivät puitten latvustoissa ja kaukana
kaupungin toisella puolella Häränsilmä jo tuikki.
Vaan vieteri koversi reikää selkääni
ja kaupunki joka vuosikymmenet oli kasvanut sisälläni,
alkoi vuotaa pois.

torstai 6. syyskuuta 2012

Ruolan hyppyri

© chr.
.
Klikkaa kuvaa, niin teksti suurenee.
Oli pakko tehdä runo kuvana, koska blogiin haluamani rivitys ei onnistunut.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Lähteminen


Sivistän itseäni
vielä yhdellä Laiska-Jaakolla.
Sitten lähden.

Kaupungin rajalla
käännyn 
vielä kerran ympäri,
siis katson taakseni

Tuo kaupunki on muuttunut
Entiset tutut kasvot
koteihinsa kadonneina
naamoina
virtuaalisessa kirjassa

Ensilumi tekee
kaupungista erilaisen,
raukean.
Vielä autiomman.

Kun palaan
on taas erilaista
Vihreää
tuuheaa

Ihmiset ovat erilaisia
eläviä.

Minä olen samanlainen,
siis katson taakseni.


Oletko huomannut Susannan kylvyssä
 Aleksanterinkadun alkupäässä?
Nähnyt kuinka Siiri hiihtää työmatkalla vastaan?

Tämä on kätkettyjen patsaiden kaupunki:
Vaatimaton, muttei nöyrä,
karhea kämmenen alla.

Lanun puistossa
puiden lomassa
piilossa
kiveenveistetyt tunteet.

Talvella graniitti palelee,
mutta heinäkuussa
kivisylistä
Vesijärvi läikkyy.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Vesijärvi läikähtää yli äyräiden
jättää
kaloja rannoille

hyvä ateria

Metsä pitää myrskyä yllä
sienet ja marjat

hyvä ateria

Pyörätie kirjastoon
sivuilla sieluni sisaret

niin kamala nälkä

kiipeän hyllyn päälle yöksi
aamuhumala
on kirjaimellinen


Anna-Liisa
Art Häme

maanantai 3. syyskuuta 2012

vaahteran varjossa
lehtien kahina ilmassa
unessa ja läsnä
iholla sen tuntee värekarva
navalta asti
pihatietä pitkin
se menee todella hyvin

kaksivuosikymmentä sitten
ruosteen syömä PV 544
taustapeilistä kiiluvat silmäsi
kaikki pillit vislaavat yhtä aikaa
satamissa
rautateillä
räjäytystyömailla
se ei vaikuta meihin
se menee todella hyvin

kuumana iltapäivänä
kumpujen kautta
kurvaillessa
mustien kivipaasien ja kiviaidan varjoista
hiipii alas rinnettä
tunnen niskassa
tuulen viimassa
henkäyksesi
putken paukutus havahduttaa
kahvaa vääntäessä
moottori ravistaa
syöksyn
tunneliin

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Nimet

Kotila, Ahola ja muut


tässä kaupungissa

taloilla on nimet

omistajiensa mukaan

kukaan ei niitä yleensä muista


vain nimettömät ihmiset

ovat niistä kiinnostuneet

he kulkevat edes takas

pitkin tuttuja katuja


(lähtijällä on joku nimi

mutta kun hän palaa

sekin on vaihtunut)


Palasin tuttuun taloon

esittäydyin uudella nimellä


nyt

tilaan piruuttani

viskin jäillä


jääkuutioiden alta nousee maankuori

kaupungin kello käy

tik tik

10 000 vuotta

maltaat liehuvat pelloilla

palavat

niin kuin minäkin joskus liehun

kaupungilla

ja palan


yritän vielä poistua talosta sivistyneesti

ennen kuin on liian myöhäistä


kaatuessani ovelta

sydämenväriseen lammikkoon

en pöljä tajua

kun omistaja huutaa perääni

entisen nimeni




© Terhi Pietiläinen